Skip to content
Vailla suojaa

Tepi sCover B

Tällä hetkellä potilas / asiakas kuljetetaan ilman yksityisyyden suojaa. Kuljetettavan henkilön näkökulmasta tilanne on usein varsin kiusallinen. Myös monikulttuurillisuus tuo omat tarpeensa yksityisyyden suojaamiselle. Laki potilaan asemasta ja oikeuksista määrittää, että “hänen hoitonsa on järjestettävä ja häntä on kohdeltava siten, ettei hänen ihmisarvoaan loukata sekä että hänen vakaumustaan ja hänen yksityisyyttään kunnioitetaan”. (Finlex:Laki potilaan asemasta ja oikeuksista)

sCover B vasemmalta

Tepi sCover B

sCover B antaa tehokkaan suojan potilaan ja asiakkaan yksityisyydelle ja on osa potilasturvallisuutta. Potilaalla voi olla turvakielto ja hänen henkilöllisyyttään suojataan niin, että hänestä ei saa antaa tietoja sairaalassaolostaan. Kuitenkin nämäkin potilaat kuljetetaan suojaamatta käytävillä ja toisaalta he saattavat odottaa pitkiäkin aikoja ilman suojaa.

sCover B edesta

Tepi sCover B

sCover B suojaa katseilta tehokkaasti, kun siirrytään esimerkiksi osastolta kuvantamiseen. Suojaa käytettäessä potilas / asiakas voi lukea vaikka uutiset puhelimesta rauhassa, kun odottelee pääsyä toimenpiteeseen.

sCover B oikealta

Tepi sCover B

sCover B tarjoaa yksityisyyttä, kun asiakas tai potilas odottaa toimenpidettä sairaalan käytävällä.

Tepi sCover B

Tepi sCover B malli on suunniteltu erilaisiin sairaalasänkyihin sopivaksi.

Potilaita kuljetetaan usein sairaaloiden käytävillä ja he joutuvat odottamaan, joskus pitkiäkin aikoja, esimerkiksi kuvantamisiin pääsyä käytävällä, omassa sängyssään. 

sCover B tarjoaa ainutlaatuista yksityisyydensuojaa muutoin varsin suojattomille potilaille.

Perusväri on vihreä Ambrosia. Kysy myös muita värejä.

Tuote on kevyt ja erittäin helppo asentaa kuljetuksen ajaksi. Suojan kangasosa on myös vaihdettavissa nopeasti, jolloin sCover B on taas valmiina suojaamaan seuraavaa potilasta.

Tepi sCover B kayttoohje ja takuu